Tietoturva nyt!
10.6.2011
CERT-FI varoitus 2/2011 julkaistu RSA:n tietomurron johdosta
CERT-FI julkaisi tänään vuoden 2011 toisen varoituksen. Varoituksen aiheena
on maaliskuussa tapahtunut RSA:han kohdistunut tietomurto, jonka
yhteydessä varastettiin tärkeitä SecurID-todentautumisjärjestelmään
liittyviä tietoja.
Tietomurron suorittanut taho kykenee ennustamaan avainlukugeneraattorien tuottamat kertakäyttöavaimet. Kuluvalla viikolla on julkisuuteen tullut tietoja, joiden perusteella on syytä epäillä tietoja hyödynnetyn niin kutsutuissa kohdistetuissa hyökkäyksissä yhdysvaltalaisiin puolustusteollisuuden yrityksiin.
Tiedottamisessaan korostetun niukkaa linjaa ylläpitänyt RSA on luvannut, että se vaihtaa kaikki avainlukugeneraattorit uusiin. Operaation aikataulusta ei ole toistaiseksi tietoa.
Koska avainlukugeneraattorien vaihtaminen vaatii käyttäjäorganisaatioilta konkreettisia tietoturvatoimenpiteitä, on varoituksen julkaiseminen arviomme mukaan tässä vaiheessa perusteltua. Tietojemme mukaan SecurID-ratkaisuja käyttävät organisaatiot eivät ole yleisesti ryhtyneet lisävahinkoja rajaaviin tai havainnointikykyä tehostaviin toimenpiteisiin. Julkaisemalla varoituksen haluamme korostaa uhan vakavuutta ja kehottaa organisaatioita tarkistamaan kantaansa.
CERT-FI on julkaissut aiheesta kaksi Tietoturva nyt! -artikkelia (22.3. ja 7.6.)
Lisätietoa
| Sivua päivitetty 10.06.2011 |
|
 |
Tulostusversio |